Appelsiini-suklaamoussekakku

Tämä herkullinen appelsiini-suklaa -mousse sopii erinomaisesti sekä liivatteettomaksi juustokakuksi että kääretortun täytteeksi. Molemmat versiot ovat myös täysin gluteenittomia ja vehnättömiä. 

Täyte

200 g laktoositonta appelsiinituorejuustoa (yksi rasia Violaa)
½ dl sokeria
150 g tummaa suklaata (1 levy Brunbergin tummaa suklaata)
3,3 dl kuohukermaa (1 iso purkki)

Sulata suklaa. Vatkaa appelsiinituorejuusto ja sokeri pehmeäksi. Sekoita joukkoon sula suklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se varovasti sekoittaen täytemassaan.

Kääretorttu

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
¾ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Virtasalmen Viljatuotteen sopii mainiosti)
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi munavaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Kumoa kypsä torttupohja leivinpaperille, johon on siroteltu mantelijauhetta. Näin torttupohja ei tartu paperiin kiinni. Poista paistossa ollut leivinpaperi. Anna torttupohjan jäähtyä.

Levitä täyte jäähtyneen kääretorttulevyn päälle. Jätä takareunasta muutama sentti ilman täytettä, ettei se käärittäessä pursua yli. Kääri paperin kanssa tiukahkoksi rullaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.

Appelsiinisuklaajuustokakku

Pohja

150 g gluteenittomia digestive-keksejä
50 g laktoositonta voita tai margariinia
Pari palaa tummaa suklaata

Pingota leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle. Laita reunoille reunakalvo tai -leivinpaperi. Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi tai margariini. Murenna sekaan suklaa ja anna sulaa. Kaada rasvaseos keksimuruihin ja sekoita. Painele massa tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja anna sen kovettua jääkaapissa sen aikaa, kun valmistat täytteen.

Valmista täyte ja levitä se vuokaan. Anna kakun tekeytyä kylmässä pari tuntia ennen tarjoamista. Kakku sopii hyvin myös pakastettavaksi.

Sitruunamarenkipiirakka

Kirpeän raikas piristys syksyn harmauteen.

Tarvikkeet

Pohja

100 g       voita tai  margariinia
½ dl          sokeria
1 tl            vaniljasokeria
ripaus      suolaa
3 dl           vaaleita gluteenittomia jauhoja
½ dl          kylmää vettä

Täytekiisseli

1               luomusitruuna (sen raastettu kuori ja ½ dl mehua)
1 dl           sokeria
3 rkl          maissitärkkelystä
2               munankeltuaista
2 dl           vettä
25 g          voita tai margariinia

Marenki

2               munanvalkuaista
1 dl           sokeria

Näin tehdään

Pingota irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Jos käytössäsi on reunapaperia, vuoraa reunat sillä – piirakka irtoaa silloin kauniisti vuoasta. Tällä kertaa tein samoista aineksista yhdeksän leivoskokoista pikkupiirakkaa vuokiin, joiden halkaisija on 8 cm.

Nypi rasva, sokerit, suola ja jauhot tasaiseksi seokseksi, lisää kylmä vesi ja sekoita. Jauhoiksi sopii erinomaisesti Virtasalmen Viljatuotteen vaalea gluteeniton jauhoseos.

Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteisen uunin keskitasolla 20 minuuttia. Jos haluat varmistaa, että pohjasta tulee aivan tasainen, laita ennen paistamista taikinan päälle reilun kokoinen pala foliota, niin että reunatkin jäävät sen alle ja ripottele sitten painoksi folion päälle keraamisia paistokuulia tai kuivia herneitä.

Pese sitruuna huolellisesti. Raasta sitruunan kuori (sen keltainen osa) ja purista mehu. Sekoita kattilassa täytteen aineet lukuun ottamatta rasvaa ja sitruunankuorta. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Kun seos alkaa kiehua, nosta kattila liedeltä. Sekoita lämpimään kiisseliin kuoriraaste ja rasva.

Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Nopea tapa; vatkaa ensin hetki pelkkiä valkuaisia – kun vaahto muuttuu valkoiseksi, jatka vatkaamista ja lisää samalla sokeri hitaasti kaatamalla.

Ota pohja uunista ja nosta folio varovasti piirakan päältä – leivontakuulat ovat kuumia. Kaada vähän jäähtynyt täyte pohjan päälle. Levitä tai pursota marenki ja paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes marengin pinta on kauniin vaalean ruskea.

Gluteenittomat poromuffinit

Leivonta – mikä ihana syy pysytellä sisällä, kun ulkona tuuli koettelee puita ja sade heittää ikkunaan aavistuksen tulevasta talvesta.

Poromuffinit ovat muunnos gluteenittomista lohimuffineista. Nekin sopivat hyvin sekä kahvipöydän suolaiseksi palaksi että tarjottavaksi esimerkiksi salaatin ja kermaviilikastikkeen kanssa. Niistä saa myös oivaa retkievästä.

Tarvikkeet

100 g        kylmäsavuporon paistia
200 g        aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
3                kananmunaa
3 dl            juustoraastetta
1 ½ dl        juoksevaa margariinia
1 rkl           chilikastiketta
1 mm        mustapippuria
½ dl           hienonnettua ruohosipulia
3 dl            gluteenitonta jauhoseosta
3 tl             leivinjauhetta

Näin tehdään

Kuutioi kylmäsavuporo – jos käytät siivutettua kylmäsavupaistia, leikkaa siivut puhtailla saksilla pieniksi paloiksi. Pehmennä tuorejuusto kulhossa. Lisää tuorejuuston joukkoon kananmunat, 2 dl juustoraastetta, margariini, chiliketsuppi, mustapippuri ja ruohosipuli. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne seokseen. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin. Kuvan muffinit on tehty Amerikan muffinivuokiin, taikinasta tulee niihin 12 kappaletta.  Ripottele muffineiden pinnalle loput juustoraasteesta ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, lisää taikinaan ½ dl pieneksi silputtua aurinkokuivattua tomaattia.

Sitruunapiparit

Sitruunapiparit (n. 45 kappaletta)
Näitä tarvitset

200 g margariinia
2,5 dl sokeria
2 munaa
3 dl vaaleita gluteenittomia jauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,25 tl suolaa
1 dl mantelirouhetta
2 tl sitruunamehua
1 sitruunan kuori raastettuna
0,5 sitruunan kandeerattu kuori pieninä paloina

Tee näin

Vatkaa pehmeä margariini ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat hyvin sekoittaen. Sekoita keskenään jauhot, mantelijauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä suola ja lisää ne taikinaseokseen. Sekoita tasaiseksi. Lisää taikinaan vielä mantelirouhe, sokeroidut sitruunankuoripalat sekä sitruunamehu ja -kuoriraaste.

Nostele taikinakokkareita lusikalla leivinpaperille pellille. Ota huomioon, että pikkuleivät leviävät paistuessaan.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Sokeroidut sitruunankuoret

Sitruunaista lisäpotkua ja mukavaa purutuntumaa näihin pikkuleipiin tuovat sokeroidut sitruunankuoren palat.
Jos sokeroit itse sitruunan kuoret, aloita siitä ja tee näin.

Ohje
  1. Pese 1 sitruuna
  2. Lohko sitruuna ja poista hedelmäliha ja kuoren alla oleva valkoinen osa.
  3. Leikkaa keltainen kuoriosa suikaleiksi.
  4. Kiehauta kuorisuikaleet, kaada vesi pois.
  5. Mittaa kattilaan 1 dl vettä ja 1 dl sokeria. Keitä, kunnes sokeri on sulanut.
  6. Lisää sitruunankuorisuikaleet sokeriliemeen ja keitä hiljalleen noin 30 min, kunnes ne ovat läpikuultavia.
  7. Nostele sokeroidut kuoret leivinpaperille kuivamaan. Anna kuivaa seuraavaan päivään.
Näin tein
  1. Käytin luomusitruunoita. Liotin sitruunaa ensin kylmässä vedessä ja sen jälkeen pesin huolellisesti harjaten lämpimässä vedessä.
  2. Lohkoin sitruunan neljään osaan ja puristin lohkoista mehun talteen myöhempää käyttöä varten. Leikkadinn terävällä veitsellä hedelmälihan ja valkoisen kuoriosan pois.
  3. Näihin pikkuleipiin leikkasin kuoren noin 5 mm suikaleiksi.
  4. Kiehautuksen jälkeen kaadoin veden siivilän läpi pois.
  5. Mittasin ainekset pieneen puhtaaseen kattilaan.
  6. Tämän tein ihan ohjeen mukaan.
  7. Näihin pikkuleipiin leikkasin pieniksi paloiksi. Kuoret saivatt olla vielä vähän nahkeita.

Vaniljaskonssit

Ihanat vaniljaskonssit – gluteenittomana

Peruskonssien ohjeesta saa pienellä muutoksella helposti nämä ihanat makeat vaniljaskonssit.

3 ½ dl Virtasalmen Viljatuotteen vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
50 g Oivariinia tai voita
2 ½ dl vaniljajugurttia

Valmista skonssien perusohjeen mukaan: Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon leivontarasva. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta käsin leivinpaperille 8 skonssia. Paista 225 asteisessa uunissa 12 – 15 minuuttia.