Gluteenittomat poromuffinit

Leivonta – mikä ihana syy pysytellä sisällä, kun ulkona tuuli koettelee puita ja sade heittää ikkunaan aavistuksen tulevasta talvesta.

Poromuffinit ovat muunnos gluteenittomista lohimuffineista. Nekin sopivat hyvin sekä kahvipöydän suolaiseksi palaksi että tarjottavaksi esimerkiksi salaatin ja kermaviilikastikkeen kanssa. Niistä saa myös oivaa retkievästä.

Tarvikkeet

100 g        kylmäsavuporon paistia
200 g        aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
3                kananmunaa
3 dl            juustoraastetta
1 ½ dl        juoksevaa margariinia
1 rkl           chilikastiketta
1 mm        mustapippuria
½ dl           hienonnettua ruohosipulia
3 dl            gluteenitonta jauhoseosta
3 tl             leivinjauhetta

Näin tehdään

Kuutioi kylmäsavuporo – jos käytät siivutettua kylmäsavupaistia, leikkaa siivut puhtailla saksilla pieniksi paloiksi. Pehmennä tuorejuusto kulhossa. Lisää tuorejuuston joukkoon kananmunat, 2 dl juustoraastetta, margariini, chiliketsuppi, mustapippuri ja ruohosipuli. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne seokseen. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin. Kuvan muffinit on tehty Amerikan muffinivuokiin, taikinasta tulee niihin 12 kappaletta.  Ripottele muffineiden pinnalle loput juustoraasteesta ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, lisää taikinaan ½ dl pieneksi silputtua aurinkokuivattua tomaattia.

Skonssit

Gluteenittomien skonssien perusohje

3 ½ dl gluteenittomia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
50 g rasvaa
n. 2,5 dl nestettä (esim. jugurttia, kermaviiliä, kauramaitoa…)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon leivontarasva. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta käsin leivinpaperille 8 skonssia. Paista 225 asteisessa uunissa 12 – 15 minuuttia.

Juustoskonssit – gluteeniton

Peruskonssien ohjeesta saa helposti tuunattua nämä rapeakuoriset juustoskonssit. 

3 ½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
50 g voita tai margariinia
1 prk (200 g) kermaviiliä
n. ½ dl maustamatonta jugurttia
1 dl juustoraastetta.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon leivontarasva. Lisää juustoraaste. Lisää kermaviili ja jugurtti ja sekoita tasaiseksi. Taikinan pitäisi olla helposti käsin muotoiltavissa. Lisää tarvittaessa jugurttia. Nostele käsin taikinasta leivinpaperille 8 skonssia. Paista 225 asteisessa uunissa 12 – 15 minuuttia.

Juustoskonsseissa jauhoina oli Virtasalmen Viljatuotteen (2 dl) sekä Myllärin kauraista
(1,5 dl) vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta.

Valmista perusohjeen mukaan.

Lohimuffinit

Ohje

Gluteenittomat lohimuffinit sopivat hyvin sekä kahvipöydän suolaiseksi palaksi että tarjottavaksi esimerkiksi salaatin ja kermaviilikastikkeen kanssa.

200 g kylmäsavulohta
200 g tillituorejuustoa
3 kananmunaa
3 dl juustoraastetta
1 ½ dl juoksevaa margariinia
n. 1 rkl sitruunamehua
1 mm mustapippuria
½ dl hienonnettua ruohosipulia
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 tl leivinjauhetta

Kuutioi kylmäsavulohi. Pehmennä tuorejuusto kulhossa. Lisää tuorejuuston joukkoon kananmunat, kuutioitu lohi, 2 dl juustoraastetta, margariini, sitruunamehu, mustapippuri ja ruohosipuli. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne seokseen. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin. Kuvan muffinit on tehty Amerikan muffinivuokiin, taikinasta tulee niihin 12 kappaletta. Ripottele muffineiden pinnalle loput juustoraasteesta ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, lisää taikinaan ½ dl tillisilppua.