Appelsiini-suklaamoussekakku


Tämä herkullinen appelsiini-suklaa -mousse sopii erinomaisesti sekä liivatteettomaksi juustokakuksi että kääretortun täytteeksi. Molemmat versiot ovat myös täysin gluteenittomia ja vehnättömiä.


Täyte
200 g laktoositonta appelsiinituorejuustoa (yksi rasia Violaa)
½ dl sokeria
150 g tummaa suklaata (1 levy Brunbergin tummaa suklaata)
3,3 dl kuohukermaa (1 iso purkki)
Sulata suklaa. Vatkaa appelsiinituorejuusto ja sokeri pehmeäksi. Sekoita joukkoon sula suklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se varovasti sekoittaen täytemassaan.
Kääretorttu
4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
¾ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Virtasalmen Viljatuotteen sopii mainiosti)
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi munavaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Kumoa kypsä torttupohja leivinpaperille, johon on siroteltu mantelijauhetta. Näin torttupohja ei tartu paperiin kiinni. Poista paistossa ollut leivinpaperi. Anna torttupohjan jäähtyä.
Levitä täyte jäähtyneen kääretorttulevyn päälle. Jätä takareunasta muutama sentti ilman täytettä, ettei se käärittäessä pursua yli. Kääri paperin kanssa tiukahkoksi rullaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.
Appelsiinisuklaajuustokakku
Pohja
150 g gluteenittomia digestive-keksejä
50 g laktoositonta voita tai margariinia
Pari palaa tummaa suklaata
Pingota leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle. Laita reunoille reunakalvo tai -leivinpaperi. Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi tai margariini. Murenna sekaan suklaa ja anna sulaa. Kaada rasvaseos keksimuruihin ja sekoita. Painele massa tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja anna sen kovettua jääkaapissa sen aikaa, kun valmistat täytteen.
Valmista täyte ja levitä se vuokaan. Anna kakun tekeytyä kylmässä pari tuntia ennen tarjoamista. Kakku sopii hyvin myös pakastettavaksi.
Sitruunamarenkipiirakka


Kirpeän raikas piristys syksyn harmauteen.
Tarvikkeet
Pohja
100 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
3 dl vaaleita gluteenittomia jauhoja
½ dl kylmää vettä
Täytekiisseli
1 luomusitruuna (sen raastettu kuori ja ½ dl mehua)
1 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
2 munankeltuaista
2 dl vettä
25 g voita tai margariinia
Marenki
2 munanvalkuaista
1 dl sokeria
Näin tehdään
Pingota irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Jos käytössäsi on reunapaperia, vuoraa reunat sillä – piirakka irtoaa silloin kauniisti vuoasta. Tällä kertaa tein samoista aineksista yhdeksän leivoskokoista pikkupiirakkaa vuokiin, joiden halkaisija on 8 cm.
Nypi rasva, sokerit, suola ja jauhot tasaiseksi seokseksi, lisää kylmä vesi ja sekoita. Jauhoiksi sopii erinomaisesti Virtasalmen Viljatuotteen vaalea gluteeniton jauhoseos.
Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteisen uunin keskitasolla 20 minuuttia. Jos haluat varmistaa, että pohjasta tulee aivan tasainen, laita ennen paistamista taikinan päälle reilun kokoinen pala foliota, niin että reunatkin jäävät sen alle ja ripottele sitten painoksi folion päälle keraamisia paistokuulia tai kuivia herneitä.
Pese sitruuna huolellisesti. Raasta sitruunan kuori (sen keltainen osa) ja purista mehu. Sekoita kattilassa täytteen aineet lukuun ottamatta rasvaa ja sitruunankuorta. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Kun seos alkaa kiehua, nosta kattila liedeltä. Sekoita lämpimään kiisseliin kuoriraaste ja rasva.
Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Nopea tapa; vatkaa ensin hetki pelkkiä valkuaisia – kun vaahto muuttuu valkoiseksi, jatka vatkaamista ja lisää samalla sokeri hitaasti kaatamalla.
Ota pohja uunista ja nosta folio varovasti piirakan päältä – leivontakuulat ovat kuumia. Kaada vähän jäähtynyt täyte pohjan päälle. Levitä tai pursota marenki ja paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes marengin pinta on kauniin vaalean ruskea.
Gluteenittomat poromuffinit




Leivonta – mikä ihana syy pysytellä sisällä, kun ulkona tuuli koettelee puita ja sade heittää ikkunaan aavistuksen tulevasta talvesta.
Poromuffinit ovat muunnos gluteenittomista lohimuffineista. Nekin sopivat hyvin sekä kahvipöydän suolaiseksi palaksi että tarjottavaksi esimerkiksi salaatin ja kermaviilikastikkeen kanssa. Niistä saa myös oivaa retkievästä.
Tarvikkeet
100 g kylmäsavuporon paistia
200 g aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
3 kananmunaa
3 dl juustoraastetta
1 ½ dl juoksevaa margariinia
1 rkl chilikastiketta
1 mm mustapippuria
½ dl hienonnettua ruohosipulia
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 tl leivinjauhetta
Näin tehdään
Kuutioi kylmäsavuporo – jos käytät siivutettua kylmäsavupaistia, leikkaa siivut puhtailla saksilla pieniksi paloiksi. Pehmennä tuorejuusto kulhossa. Lisää tuorejuuston joukkoon kananmunat, 2 dl juustoraastetta, margariini, chiliketsuppi, mustapippuri ja ruohosipuli. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne seokseen. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin. Kuvan muffinit on tehty Amerikan muffinivuokiin, taikinasta tulee niihin 12 kappaletta. Ripottele muffineiden pinnalle loput juustoraasteesta ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, lisää taikinaan ½ dl pieneksi silputtua aurinkokuivattua tomaattia.
Neulottu tasku


Upotettu tasku ylhäältä alas neulottavaan vaatteeseen
- Kun tulet kohtaan, johon haluat taskun, ota taskun leveyttä vastaava silmukkamäärä uusille puikoille (apupuikot). Näillä puikoilla neulotaan sisään tuleva taskun osa.
- Kun aloitat sisäläpän neulomista apupuikoilla, lisää kumpaankin reunaan 1 silmukka. Neulo rivin alussa ja lopussa 1 silmukka aina oikeaa. Neulo, kunnes tasku on mielestäsi sopivan syvyinen. Jätä silmukat odottamaan apupuikolla.
- Tästä alkaa taskun etuosan neulominen. Luo sama alkuperäinen silmukkamäärä, jonka siirsit apupuikoille. Neulo 4 kerrosta sileää oikeaa. Tee sen jälkeen reikäkerros: *2 silmukkaa yhteen ja langankierto*, toista rivin loppuun saakka. Neulo seuraava rivi nurjaa. Siirrä viimeistään tässä vaiheessa työ alkuperäisille puikoille.
- Taita reikäkerroksen kohdalta. Liitä taskun reuna alkuperäiseen työhön. Neulo ensimmäisellä (oikealla) kerroksella äsken tekemäsi taitos kiinni niin, että aina neuloessasi yhden oikean silmukan otat mukaan yhden taitetun reunan luoduista silmukoista. Näin reunaa ei tarvitse ommella erikseen.
- Jatka etuosan neulomista mallisi mukaan, kunnes olet neulonut yhtä pitkälle kuin taskun sisäosa on. Tässä vaiheessa voit vielä tarkistaa, että taskusta tulee sopivan syvä.
- Taskun pohjan sulkeminen onnistuu hyvin neulomalla. Ota jokaista silmukkaa neuloessasi mukaan 1 silmukka apupuikolta. Muista aloittaessasi sulkemista, että sisäosassa on kummassakin reunassa 1 silmukka enemmän kuin alkuperäisessä aukossa.
- Jatka mallisi mukaista neulomista. Ompele lopuksi nurjalta taskun reunat joustavasti kiinni.
- Tasku valmiissa neuleessa