Virkattu lammas

Ennen kuin aloitat

Valitse langaksi tukeva ja iholla mukavan tuntuinen lanka. Parhaiten tätä tarkoitusta varten toimivat puuvillasekoitelangat. Blogin ensimmäinen lammas on tehty Dropsin Cotton Merinosta. Tämän ohjeen kuvissa oleva lammas on tehty Scheepjesin Stonewashed langasta. Dropsin langalla tehtynä lampaasta tule vähän pehmeämmän tuntuinen, mutta kuitenkin riittävän napakka.

Huom! Käytä pään virkkaamiseen vähintään puoli numeroa langan ohjetta pienempää virkkuukoukkua. Käytin itse samaa pienempää koukkua myös vartalon virkkaukseen. Varsinkin pää täytyy virkata todella napakaksi, ettei täyte näy läpi. 

Silmukkamerkit

x = kiinteä silmukka 
∨ = lisäys eli virkkaa kaksi silmukkaa yhteen silmukkaan.
∧ = kavennus eli virkkaa kaksi silmukkaa yhteen.
o = pallosilmukka eli virkkaa neljä pylvästä yhteen silmukkaan.
Sulkeet rivin alussa (…) *6.  Toista sulkeissa olevat silmukat niin monta kertaa kuin sulkeiden jälkeen sanotaan.
Sulkeet rivin lopussa kertovat kuinka monta silmukkaa rivin päätteeksi pitäisi olla yhteensä.

Ohjevideot

Garnstudion verkko-sivuilla on hyviä video-ohjeita, jos tekniikat eivät ole tuttuja.
Aloitussilmukka
Yhteenvirkatut pylväät Huom. ohjevideossa virkataan eri määrä pylväitä yhteen kuin tässä ohjeessa, tekniikka on kuitenkin sama.
Pidennetty pylväs

Pää
  1.  Aloita harmaalla langalla. Aloita tekemällä aloitussilmukkaan 6 kiinteää silmukkaa (6)
  2. 6 (12) (Tee siis lisäys jokaisen tämän kerroksen silmukkaan.)
  3.  (∨, x) *6 (18) (Tee joka toiseen kerroksen silmukkaan lisäys ja joka toiseen kiinteä silmukka.)
  4. 18x (18) (Tee jokaisen kerroksen silmukkaan kiinteä silmukka)
  5. (∨, 2x) *6 (24) (Tee ensimmäiseen silmukkaan lisäys ja kahteen seuraavaan kiinteä silmukka. Toista tätä 6 kertaa.)
  6. 24x (24)
  7. (∨, 3x) *6 (30)
  8. 30x (30)
  9. (∨, 4x) *6 (36)
  10. 36x Vaihda rivin viimeisen silmukan lopussa väri valkoiseen. (36)
  11.  (x, o, x) *12 (36)
  12. 36x (36)
  13. Joka toisella kerroksella virkataan palloja. Varmista aina pallokerroksen alussa, että ensimmäin pallo ei osu edellisen pallokerroksen pallon kanssa samalle kohdalle. Jos näin käy, virkkaa yksi kiinteä silmukka enemmän tai pura edellisen kerroksen viimeinen kiinteä silmukka. Voit jatkaa sen jälkeen täysin ohjeen mukaan.
    (o, x,x) *12 (36)
  14. 36x (36) Jätin itse tämän kerroksen viimeisen silmukan virkkaamatta, jotta seuraavan kerroksen pallot osuisivat limittäin.
  15. (o,x,x) *12 (36)
  16. 36x (36)
  17. (o,x,x) *12 (36)
  18. 36x (36)
  19. (x,o,x) *12 (36)
  20. (∧ , 4x) *6 (30)
  21. (o,x,∧,o,x,∧,o,x,x) *2
    (o,x,∧) *2
     (24)
  22. (2x, ∧) *6 (18) Lisää täyte. Täytettä ei kannata laittaa liikaa, ettei se näy läpi.  
  23. o,,∧,o,∧,∧,o,∧,∧,o,∧,x (12)
  24. 6∧ (6) Ompele viimeiset silmukat yhteen ja päättele. 
Korvat

Harmaa lanka.

  1.  Aloita harmaalla langalla. Aloita tekemällä aloitussilmukkaan 6 kiinteää silmukkaa (6)
  2. (∨, 1x) *3 (9)
  3. (∨, 2x) *3 (12)
  4. (∨, 3x) *3 (18)
  5. 18x (18)
  6. 18x (18)
  7. (∧, 3x) *3  (15)
  8. (∧, 2x) *3 (12)
  9. (∧, 1x) *3 (9)

Korvia ei tarvitse päätellä. Jätä pitkä lanka ompelua varten (n. 20 cm riittää).

Taita korva kahtia ja ompele alareuna yhteen yhdellä pistolla. Korva on tämän jälkeen helpompi ommella kiinni ja se istuu kauniimmin.

Varmista, että pään värinvaihto on lampaan alapuolella. Kiinnitä korvat nuppineuloilla paikalleen noin riville 17, niin että korvien väliin jää noin kuusi palloa. Ei ole niin justiinsa mihin kohtaan korvat tulevat. Sovita ne nuppineuloilla hyvään kohtaan. Kun olet tyytyväinen, ompele korvat kiinni.  

Silmät

Ompele silmät tummalla puuvillalangalla.

Mallaa silmät oikeille kohdille nuppineuloilla. 

Etuosa rivien 6 ja 7 väliin (tai 5 ja 6 väliin) Takaosa rivien 8 ja 9 väliin (tai 7 ja 8). Yläreuna noin yhden silmukan ylemmäs kuin alareunat. Silmien rveilläkään ei ole niin väliä. Pääasia, että silmät ovat edestä katsottuna sekä toistensa että korvien kanssa riittävän symmetriset. 

Vartalo

Tee vartalo Puffy-c2c tekniikalla.

Aloitus
Virkkaa 6 ketjusilmukkaa.
Tee pidennetty pylväs kolmanteen silmukkaan koukulta. 
Tee vielä kaksi pidennettyä pylvästä.
Tee yksi puolipylväs. 

Tee reunimmaisten ruutujen lisäykset tästä eteenpäin aina aloituksen tavoin. 

Yhdistä ruudut kiinteällä silmukalla.

Jatka uutta ruutua kiinteän silmukan jälkeen kahdella ketjusilmukalla. Virkkaa kolme pidennettyä pylvästä ja yksi puolipylväs. 

Tee vartalosta sen kokoinen kuin haluat. Ohjeen lampaan koko on 14 x 17 ruutua. Jos teet vartalon suuremmalla koukulla kuin pään, mallaa vartalon koko pään mukaan. 

Ompele lampaan pää pitkän sivun keskelle noin kahden ruudun mitalta.

Ompele vielä vartalon kulmat kiinni parilla pistolla. Ompelin kädet kahden ruudun mitalta ja jalat kolmen ruudun mitalta.